KNP kameravaljaasta
Hankin kameravaljaan loppusyksystä 2010 nuoren koirani touhujen seuraamiseksi.
Koirani on jämtlanninpystykorvauros Rene.
Valjas on kestänyt erittäin hyvin, istuu erinomaisesti koiran päälle ja pitää asentonsa tiheässäkin maastossa.
Se on kestänyt kovia iskuja kantojen, isojen kivien ja puiden sattuessa työskentelyreitille.
Kameran kuva on selkeä, tärisemätön ja ennen kaikkea tarkka. Olen erittäin tyytyväinen hankintaani.
Kamera on lisännyt perheen, ystävien ja metsästyskavereiden mielenkiintoa metsästykseen ja ennenkaikkea havainnoistanut koiran työskentelytapoja. Suosittelen!
Juha Lehtola, Kemijärvi
Olen Jämyuros Tiki ja olen ylpeänä kantanut Kaakon Nettipalvelun kameravaljasta vaativissa tunturimaisemissa.
Olen kuvannut pitkien jahtipäivien aikana hirviä, ärhäköitä mummoja, pajukoita, autoja ja kaikkea mahdollista, mitä kameran eteen on juostessani tullut.
Valjaat ovat istuneet kivasti päälläni, enkä ole murissut niistä kenellekään.
Odotan innolla uusia testattavia valjaita, sillä pitäähän elävää kuvaa tuottaa innokkaille jahtimiehille.
Terveisin Reettala Tiki, Utsjoki
Olen erittäin tyytyväinen HD-kameravaljaaseen. Valjas on kestävä, tasapainoinen ja turvaväri suojaa koiraa.
Kamera pysyy tukevasti paikoillaan. Valjasta on helppo käyttää jäljestykseen, koska kiinnityslenkki on selässä valmiina eli ei tarvita erikseen jäljestysvaljaita.
Käytän kameravaljasta koirillani kun haluan nähdä millä tavalla ne toimivat riistalla.
Tomi S, Pirkanmaa